Loppujen saapuessa lähdimme bussilla Bilbaon keskustaan, jossa yhteyshenkilö esitteli pikaisesti kaupunkia. Pikaisen esittelyn jälkeen saavuimme asunnoillemme, joka sijaitsee Bilbaon Santutxu kaupunginosassa. Asuntomme vaikutti erittäin siistiltä.
Maisemat asuntomme ikkunasta. |
Kolmantena päivänä alkoi vihdoin työt ja työpaikalla jouduin muokkaamaan yrityksestä kertovaa Power Point esitelmää. Päivä kului rattoisasti erilaisia töitä suoritellen ja ihmisiä auttaen. Ruokatauolla pomoni päätti näyttää paikkoja mistä voi käydä hakemassa ruokaa tai käydä syömässä. Päädyin taas läheiseen Burger Kingiin jossa tuli vastaan ensimmäinen myyjä joka osasi puhua englantia kunnolla. Syödessäni ateriaa tuli luokseni kerjäämään paikallinen kerjäläinen joka pyysi minulta 205 euroa. Päätin antaa hänelle kaikki vähäiset kolikkoni. Lähtiessäni takaisin työpaikalle ruokatauon lähestyessä loppuaan, näin kadulla pankin edessä pieni muotoisen mielenosoituksen. Päätin kävellä ihmisjoukon ohi kylmän rauhallisesti. Työn jälkeen menimme paikkalliseen kouluun opiskelemaan hieman espanjan kieltä.
Neljäntenä päivänä ei oikeastaan tapahtunut mitään kummallista. Tein töitä, kävin opiskelemassa espanjaa, tutkin hieman kaupunkia, kävin kaupassa ja nukuin.
Viidentenä päivänä olin taas töissä ja siellä korjasin skannerin joka ei suostunut toimimaan yhden tietokoneen kanssa. Korjattuani ongelman kaikki tulivat taputtamaan kuin jotain ihmeellistä olisi tapahtunut. Töiden jälkeen oli taas hieman espanjan kielen opiskelua. Illemmalla istuin muun porukan kanssa asunnossamme, joimme hieman ja puhuimme niitä näitä.
Viikonloppu meni todella nopeasti nukkuessa pitkään ja tekemällä erinäisiä asioita mitä ei ehtinyt tehdä arkena esim. lähi-alueen tutkiminen kunnolla. Muutama olut tuli juotua ja paikallisessa baarissa tuli käytä ja siellä baarimikko kuullessaan, että tulemme Suomesta teki meille pöydän jossa pysytyimme istumaan. Baarimikko myös tarjosi ilmaisia juomia ja otti kuvan meistä. Kuvan hän pisti Facebookkiin.
Casco Viejoon johtava katu. |
Kiva kun teet blogia, tätä on mukava lukea. Hyvä myös, että työt ovat lähteneet asiallisesti käyntiin :) T. Pia
VastaaPoista